sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Disney on Ice 2015 & Best Western Premier Hotel Katajanokka



Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä tekstistä. Ideoita ja asiaa olisi, mutta aikaa ei. Vanhempi tyttäremme välttämättä halusi luistelukouluun viime syksynä ja tokihan me lastamme haaveissaan tuemme; nyt pari tasoryhmää myöhemmin ajankäyttö vaan alkaa olla haastavaa, läppäri hallille kai olisi se paras ratkaisu, mutta kun mukana on vielä usein pieni siskokin kannustamassa.No, nämä on niitä ruuhkavuosia, aikansa kutakin :)

Disney on ice


Sitten itse asiaan, joka hiukan liittyy edelliseen aiheeseen; kun tyttöni vuosi sitten keväällä yhtäkkiä rakastui luisteluun, päätin, että menemme katsomaan seuraavaa Disney on icea ja niinpä varasin liput heti kun ne syksyllä tulivat myyntiin. Lippujen hinta hiukan hirvitti joten päätimme, että esitykseen ei lähde koko perhe vaan pelkästään vanhempi tyttömme ja minä. En myöskään ostannut kalliita ringside lippuja vaan toisen rivin liput tavallisesta katsomosta –tämä osoittautuikin loistovalinnaksi, tästä lisää myöhemmin.

Lähdimme kaahamaan kohti Hartwall Arenaa ja klo 18 näytöstä suoraan päiväkoti- ja työpäivän perään. Perillä olimme aivan viime minuuteilla ja Hartwallilla hieman ihmetytti järkevän saattopysäköinnin puute; niinpä mieheni jätti meidät kyydistä pussibysäkillä ja me tytöt suunnilleen juoksimme sisälle, muu perhe suuntasi esityksen ajaksi Sörnäisten Murulandiaan. Kunnon turisteina tietenkin kiersimme yhden turhan kierroksen areenan käytävillä, mutta lopulta löysimme ajoissa oman ovemme. Yllätys istumapaikoistamme oli todella positiivinen; istuimme kulmassa ikään kuin ringsiden katsomoiden välissä ja toinen rivi olikin ensimmäinen rivi, koska ensimmäisen rivin paikat eivät olleet myynnissä. Aitiopaikat halpaan hintaan! :) Neljävuotias tyttöni oli aivan ihmeissään hallin suuruudesta; omassa joulunäytöksessään hän jo pääsi kokeilemaan esiintymistä Hakametsän jäälle, mutta onhan Hartwall Arena aivan eri kokoluokkaa.

Sitten alkoi itse esitys; esitys oli takuuvarmaa Disneyä; hienot lavasteet, mukaansatempaava musiikki ja taianomainen tunnelma. Me kummatkin nautimme esityksestä ja tyttäreni tuijotti luistelijoita silmät suurena, mitä nyt välillä kysäisi, että joko se Frozen seuraavaksi tulee.

Olaf on ice
 Esityksestä jäi monta kivaa muistoa ja kasa hienoja videoita ja valokuvia. Näin aikuisen silmin luistelijoiden taidot eivät kuitenkaan olleet ehkä ihan niin upeita kun olisin odottanut; perusluistelu ja yleisimmät temput olivat hienoja, mutta odotin jotain enemmän. Pienen inflaation tosin on saattanut aiheuttaa se, että olen pitkin talvea saanut satunnaisesti seurata myös Tapparan taitoluistelijoiden huippujen harjoituksia ja toisaalta muodostelmaluistelijoiden kilpailusuoritukset ovat hiukan eri luokkaa kuin muutaman hengen näytös"muodostelmat". Hieno esitys oli kuitenkin, varmasti mennään toistekin!

Loppukavalkadi - Prinsessa Ruusunen, Belle, Sven-poro, Mikki, Aku ja monta muuta

Best Western Premier Hotel Katajanokka

 

Esityksen jälkeen lähdimme koko perheen voimin yöksi Katjanokan Best Western Premier hotelliin, eli tuttavallisesti Katajanokan vankilaan. Olimme lapsille puhuneet useampaan kertaan, että mennään sitten vankilaan yöksi, aluksi heitä pelotti, mutta selitimme tarkasti hotellin historian remontteineen ja pian pelko vaihtui riemunkiljahduksiin ”Mennään vankiloimaan!”. Katajanokalle meitä veti erityisesti kadunvarsien kätevä ilmaispysäköinti viikonloppuisin. Niinpä jätimme auton parkkiin suunnilleen hotellin edustalle ja kävelimme sisään. 2-vuotias tyttömme marssi vastaanottoon ja totesi, että me tultiin nyt vankilaan. Kivana yllätyksenä lapset saivat valita vastaanotossa korista itselleen pienet lahjat, vaihtoehtoja oli useita, mutta Muumitikkarit veivät tällä kertaa voiton.

Flaschback Ristikon varjossa -elokuvasta
Huoneemme oli ilmeisesti jossain vankilan hallinto-osassa, ei niillä sellikäytävillä joita usein näkee kuvissa. Olin varannut huoneen yhdellä lisävuoteella, mutta ilmoittanut, että mukana on 2-vuotias joka ei tarvitse omaa sänkyä. Huoneemme oli kaunis korkea huone, joka oli tyylikkäästi sisustettu ja siisti. Isommalle tytöllemme oli reilun kokoinen lisävuode ja vuoteelle oli taiteltu kauniisti kaksi settiä pyyhkeitä –kummallekin pikkutytölle omansa, pisteet hotellille tästä! Koska kello lähestyi jo yhdeksää, päästimme tyttömme pikaisesti mesoamaan modernin kylpyhuoneen ammeeseen ja sen jälkeen painuimme unille. 

Huoneemme lisävuoteella
Yö hotellissa sujui mukavasti; kaikki nukuimme aamuun asti ilmaan minkäänlaisia häiriötekijöitä. Sitten vuorossa oli aamupala hotellin ravintola Jailbirdissä. Kuljimme lyhyet rappuset alas ja olimme perillä holvatussa kellariravintolassa. Tunnelma ravintolasalissa oli hämärä ja hiukan mystinen, lapsista aamupalalla oli tosi jännää. Rekvisiittaa ei oltu unohdettu ja niinpä aamupala nautittiin peltimukeista kuluneen pöydän ääressä. Aamupalatarjonta ei ollut valtavan suuri, mutta löysimme kaikki hyvin syötävää ja nautimme aamiaisestamme. Aiemmin olemme Helsingissä yöpyneet mieheni veljen luona tai Omena-hotellissa, tällä kertaa Omena olisi maksanut 89,90€, vankila aamupaloineen taas oli 98,55€ -alle 10 euron erotus kannatti ehdottomasti maksaa helposta ja illmaisesta pysäköinnistä, pienestä luksusksesta, hyvästä aamupalasta sekä huomaavaisesta asiakaspalvelusta!




 Aamupalalta lähtiessä kävimme kurkkaamassa myös ravintolan yhteydessä olevaan pieneen leikkihuoneeseen ja tutustuimme ennalleen jätettyihin vankiselleihin. Ensin mietin, että miten selleistä pitää tytöille puhua; mietiyttääkö heitä että miksi johku ihminen on joutunut niin ankeaan paikkaan. Ilmeisesti kuitenin näin pienille rosvo on kuitenkin rosvo ja ansaitseekin jotain karmivaa, varmaankin ihmisoikeuskysymyksiin palataan jokusen vuoden päästä.
Sellikäytävä
Hotellilta lähdimme vielä päiväksi Helsingin keskustaan; auto sai jatkaa ilmaisessa parkissaan ja me hypättiin ratikkaan; mikäpä sitä pienille lapsille olisi Helsingissä parempaa kuin päästä ratikan kyytiin!

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla taas teidän poppoosta! Minuakin on kiehtonut yöpyminen vankilassa ja toi hinta ei ole lainkaan paha ja Katajanokalla on tosiaan viikonloppuisin helppo parkeerata. Varasitteko hotellin jonkun varaussivuston kautta vai suoraan hotellilta / sen omilta nettisivuilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on tullut paha tapa varata suoraan Hotels.com:sta, paha sillä, että en nykyään aina tarkasta muita vaihtoehtoja -silloin kun TripAdvisor oli vielä vanhassa hyvässä kuosissaan sieltä sai kätevästi hinnat monelta sivulta. Tuota meidän hintaa halvempiakin settejä on ollut tässä kevään mittaan tarjolla, kovasti tuntuu vaihtelevan viikonloputtain. Asiakaspalvelu oli kyllä aivan huippua, etukäteen meilasin muutaman kysymyksen ja sain suunnilleen välittömästi vähintäänkin kattavan vastauksen :)

      Poista