tiistai 27. lokakuuta 2015

Hiljaiseloa... mutta syystä :)

Kesäinen Espanjasarja jäi pahasti kesken -elämämme mullisti sellainen pieni yksityiskohta, että muutimme aika nopealla aikataululla Tampereelta Helsinkiin. Uusiksi  meni kummankin vanhemman työpaikat ja tietenkin lasten päiväkodit ja harrastukset. Vielä on nurkissa jokunen jätesäkki ja mm. luistimet sijaitsevat tuttavallisesti keskellä olohuonetta, mutta hiljalleen alkaa uusi koti hahmottua. Ihanaa kun uuteen kotikaupunkiin on saanut tutustua keskellä kaunista ruskaa ja auringonpaistetta <3






maanantai 3. elokuuta 2015

Espanja 2015: Roadtrip - Alhambra ja Granada


Tämän kesän Espanjan tarinaa on suorastaan pakko jatkaa meidän roadtripillä –siitä kuitenkin eniten on kerrottavaa. Matkasuunnitelmamme oli Torrevieja - Baza - Granada - Alhambra - Sierra Nevada - Ugijar - Almeria - Vera - San Juan de los Terreros - Los Alcazares - Torrevieja.


Lähdimme maanantaiaamuna ajamaan Torreviejasta kohti Granadaa. Tytöille oli jo etukäteen puhuttu, että perillä on sitten isoja vuoria –niinpä jo noin 20 minuutin jälkeen tytöt kysyivät että ollaanko nyt perillä kun tuolla on vuori. Juu, ei oltu, enää oli matkaa reilu 3 tuntia.

Alkumatkan maisemia
Talviselta Kööpenhaminan ajomatkalta oltiin opittu se, että kun autossa on rauha maassa ajetaan niin pitkälle kuin mahdollista eikä järjestetä yhdenyhtään ylimääräistä taukoa. Niinpä painelimme E-15:ta kohti Granadaa. Alun perin ajattelimme, että pysähdymme Bazassa; Bazan luolataloja kun mainostettiin niin monella nettisivulla. Toisin kuitenkin kävi ja aineenvaihduntaan vedoten oli pakko pysähtyä jo Cúllar:n Shellillä. Shell ei ollut yhtään hullumpi pysähdyspaikka; söimme suklaadonitseja ja Frozen-PEZejä Shellin piknik-pöytien äärellä ja katselimme parhaimmillaan pariin kilometriin nousevan Sierra Marían huippuja.


Sierra María

Pian matka jatkui ja Sierra María vaihtui pian Sierra Bazaksi ja edelleen Sierra Nevadan pohjoisrinteiksi. Maisemat olivat kauniita ja näimme useita luolatalojakin. N-342 ja ja A-92 olivat kivat tiet hienoista näkymistä pitävälle korkeanpaikankammoiselle; sopivasti vuoristoa, mutta silti leveä suht suora tie alla. Granada teki minuun heti lähtemättömän vaikutuksen; kaupungin laitamat lammaslaumineen olivat ihastuttavia ja mitä lähemmäs keskustaa ajoimme, sitä enemmän innostuin: yliopiston lähistöllä oli todella nuorekkaan oloista, mutta silti kaupungin historia näkyi kaikkialla –uutta ja vanhaa parhaimmillaan! Vanhassa kuitenkin on miinuspuolensakin kun on oudossa kaupungissa suht isolla autolla, eikä navigaattori tunne ihan jokaista yksisuuntaista tietä: päädyimme umpikujalle johon automme juuri ja juuri leveyssuunnassa mahtui, navigaattori huusi vieressä u-käännöstä eikä meillä, eikä ilmeisesti navigaattorillakaan, ollut oikeastaan mitään käsitystä, että minne seuraavaksi. No, ei-ihan-niin-uusina-Espanjan autoilijoina meillä on jo aika hyvä resepti näihin tilanteisiin; aja ihan mihin tahansa mihin muutkin näyttävät menevän – ja niin se navigaattorikin aikanaan elpyi ja osasi opastaa meidät hotellillemme.

Hotelliksi olin varannut muutaman kympin maksaneen yhden tähden Hotel Molinos:in. Varaus perustui vain ja ainoastaan netistä lukemiini kiittäviin arvosteluihin ja superhalpaan hintaan, emmekä todellakaan pettyneet. Hotelli sijaitsee tosi kätevästi aivan keskustan ja Alhambran tuntumassa –kuten arvata saattaa on tuollaisella sijainnilla pysäköinti kuitenkin haastavaa. Meillä kuitenkin kävi aivan uskomaton säkä; keskellä päivää löysimme yhden vapaan ja vieläpä ilmaisen parkkipaikan noin 30 metrin päästä hotellin ovesta. Hotellille sisäänkirjautuminen meni ihan niin kuin pitkin ja pääsimme siisteihin huoneisiiMME –kyllä muutamalla kympillämme saimme kaksi yhdistettävää huonetta joissa kummassakin oli valtavat tv:t ja omat ilmastointilaitteensa. Jätimme tavaramme huoneeseemme, tilasimme vastaanotosta taksin ja suuntasimme 40 asteen helteessä Alhambraan.

Hotel Molinos - huippulöytö!

Reilu tuhat vuotta vanha linnakompkleksi, pari pientä tyttöä ja 40 astetta andalusialaisen iltapäivän kuumuutta on sellainen kombo, että menestys ei ole ihan taattu. Mutta yllättävän hienosti se meni :) Aloitimme kierroksemme Generalifesta joka oli Nasrid-sulttaanien kesäpalatsi. Nasridit olivat Al-Andalusin viimeiset arabihallitisjat. Kierrosta suunnitellessamme, ajattelimme, että puutarhamainen kesäpalatsi suihkulähteineen olisi hyvä aloituskohta kuumana päivänä ja niin se olikin: Patio de la Acequia vesialtaineen oli tyttöjen mieleen ja prinsessasatuihin eläytyminen vaikutti olevan aika helppoa. Generalife on historiansa aikana rakennettu useaan kertaan uusiksi, eikä sillä näinollen ole ole mitään merkittävää yhteinäistä arkkitehtuuria, todella kaunis se kuitenkin oli ja ehkä jopa meidän perheen suosikki. Generalifessä keksimme uittaa päähuivimme juomapisteiden jääkylmässä vedessä –korvaamaton konsti kuumana päivänä!

Generalife - Patio de la Acequia

Generalife - Patio de la Acequia

Näkymä Generalifestä kaupunkiin
 Generalifestä jatkoimme Alcazabaan. Alcazaba, ja sen tornit, Torres Bernejas, ovat Alhambra vanhin osa –kerrotaan, että paikalla oli rakennelmia jopa jo ennen muslimien saapumista Granadaan. Näkymät torneista olivatkin huikeita ja tyttäret olivat aika ihmeissään paksuista muureista. Alcazaba oli varjostavista muureistaan huolimatta kuitenkin ehdottomasti Alhambran kuumin osa ja niinpä emme yksinkertaisesti pystyneet olemaan siellä kovin kauaa. Onneksi apu oli kuitenkin lähellä: aivan Alcazaban porttien tuntumassa on Jardines de los Adarves, eli vallipuutarha jossa saimme vilvoitella varjossa, kastella huivimme ja katsella kauniita kaupunkinäkymiä.

Alcazaban jyhkeillä torneilla olisi varmasti monta tarinaa kerrottavanaan
 Viimeisenä oli vuorossa Nasridien-palatsit. Viimeisenä siksi, että palatseihin pääsee ruuhkien välttämiseksi vain siihen aikaan kun omaan lippuun on merkitty. Nasridien palatsialueelta löytyy todennäköisesti yksi jos toinenkin postikorttinäkymä –alue on juuri sitä tunnetuinta ja upeinta Alhambraa. Palatsikompleksin rakennustyöt on aloitettu 1200-luvulla, mutta nyt jäljellä olevat rakennelmat ovat pääsääntöisesti vasta 1300-luvulta. Rakennus henkii kaikkialla arabikulttuuria kauneimmillaan; portaikoissa virtaavia vesielementtejä, ornamentteja, suihkulähteitä, paikoin karkeita mutta juuri täydellisiä yksityiskohtia, puutarhoja, tarkkoja kaiverruksia ja upeita mosaiikkeja. Täälläkään ei ollut pelkoakaan siitä, että lapset olisivat pitkästyneet; aina oli joku uusi paikka jonne kurkistaa tai uusi puutarha mitä ihmetellä.

Leijonien palatsin pääaukio Patio de los Leones

Oratorio jonka koristeelliset tekstit viittaavat Koraaniin

Monia nimiä kantanut upea Torre de las Damas

Alhambrasta nappasimme taksin ja lähdimme syömään Grandan keskustaan; taksilla ajaminen on Granadassa todella halpaa –ja jopa suositeltavaa koska esimerkiksi Alhambran mäki voi helteellä olla aika hurja käveltävä. Muutamaa euroa köyhempänä saavuimme Grandan Plaza Nuevalle. Tämä kaupungin pääaukio on myös satoja vuosia vanha, mutta hiukan yllättäen se on rakennettu Darro joen päälle jotta kaupunkiin saatiin lisää tilaa. Rakentaminen alkoi mauriajan jälkeen sillasta ja laajeni lopulta kokonaiseksi aukioksi. Yleensä olen suuri eteläeurooppalaisten kaupunkiaukioiden fani, mutta Plaza Nueva ei kesäkuun lopun iltana päässyt listoillani kovin korkeille sijaluvuille: liikaa turisteja, liikaa pizzaa, liian vähän tunnelmaa. Myöhemmin illalla löysimmekin Plaza De Bib-rambla :n joka oli paljon enemmän minun makuuni.

Plaza Nuevalta suuntasimme vielä iltakävelylle Alcaicerian ja Granadan katedraalin suuntaan. Alcaiceria oli Granadan muslimikaudella Maurilainen silkkibasaari, mutta viimeisetkin jäänteet siitä tuhoutuivat 1800-luvulla. Myöhemmin tori rakennettiin uusiksi maurilaistyyliin lähinnä turisteja varten ja nykyään Alcaicerian myymälät ovatkin täynnä lähinnä lasten flamencomekkoja, magneetteja ja rihkamakoruja. Hiukan mystisen tunnelman ja arkkitehtuurin puolesta Alcaiceria kuitenkin on käymisen arvoinen paikka ja siitä on helppo jatkaa edelleen muualle keskustaan.

Alcaiceria

Granadan katedraali oli illan viimeinen paikka jonka halusimme käydä katsomassa; katderaalin rakennustyöt aloitettiin maurivallan päättymisen jälkeen ja kuten niin usein on ollut tapana, katderaali rakennettiin kaupungin vanhan moskeijan päälle. Maurien valta päättyi kahdeksan kuukautta kestäneen Granadan piirityksen jälkeen vuonna 1492 ja katderaalin rakennustyöt kestivät 1518-1561. Katedraalin varjoon oli hyvä lopettaa helteisen päivän kaupunkikierros. Kaiken nähdyn jälkeen väsyneessä päässä pyöri enää lähinnä innostunut ajatus, että pitäisikö Ildefonso Falconesin Fatiman käsi lukea vielä joskus uudelleen.

Hotellihuonenäkymä Granadan hämärtyvään iltaan

Tämä Espanjan postaussarja jäi valitettavasti kesken; muuttoauto tuli ja vei syksyn puuhat mennessään. Lisää Espanjaa on varmasti luvassa myös tulevaisuudessa.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Espanja 2015



Kuten aiemmassa postauksessani jo totesinkin, jatkoimme tänä kesänä Espanjan valloitusta lapsinemme suunnilleen samalla konseptilla kuin kesällä 2014. Maailmassa olisi niin monta mielenkiintoista paikkaa mihin olisi mukava lähteä, mutta suht pienellä budjetilla, isolla auringon kaipuulla ja pienillä lapsilla varustettuna tämä oli tähän kesään paras vaihtoehto. 

Playa de la Mata

Varasimme Zarikolta saman Torreviejan asunnon reiluksi kolmeksi viikoksi kuin edellisenä vuotena, otimme auton Drivalialta vuokralle koko ajaksi ja etsimme kokonaishinnaltaan halvimmat ja sopivimmat lennot. Halpojen lentojen löytäminen oli tänä keväänä aika vaikeata: Ryanair:llä olisimme säästäneet joitakin kymppejä, mutta AirBerlin:llä ja FlyBe:llä lentäen saimme muutaman lomapäivän lisää ja hiukan joustoa mahdollisten ylimääräisten matkatavaroiden varalta. Näin rahaa kului:

Lennot (matkatavaroineen, 2 aikuista + 2 lasta)
1250€
Asunto (23 vrk)
560 €
Auto (23 vrk)
211€
Yhteensä
2021€
Per henkilö
505€

Viime vuoteen verrattuna tällä kertaa suurimpana erona oli se, että serkkuni perheineen lähti viikoksi lomailemaan samaan taloyhtiöön, joten ensimmäiseksi viikoksi saimme kivaa lomaseuraa, toisena viikkona taas lähdimme kahden hotelliyön mittaiselle road-tripille. Autoretken tärkeimmät kohteet olivat Granda ja Alhambra, vuoristoajelu Veletan viinitilalle, yöpyminen Almerian Verassa sekä rantapäivä Mar Menorissa. Aiemman suunnitelman mukaan meidän piti olla pidempi aika myös Almeriassa, mutta Almerian alueella oli rannoilla useita päiviä punaiset liput myrkyllisen mikroplanktonin vuoksi.

Lisäpostauksia matkastamme tulossa sitä mukaa kun niitä ehdin kirjoitella! :)

Granada
Kaikenkaikkiaan reissumme oli erittäin onnistunut; tutuissa hyväksi havaituissa paikoissa kävimme uudelleen, ja löysimme monta uuta mielenkiintoista kohdetta. Pienet tyttömme olivat ihastuttavan reippaita matkailijoita, ja oppivat allaspäivinä kumpainenkin uimaankin. Todella surullinen tapahtumakin kuitenkin mahtui matkaamme: jouduimme taksimatkalla mukaan kuolonuhrin vaatineeseen liikenneonnettomuuteen. Onnettomuuden kokonaiskuva oli suunnilleen heti selvä, eikä ihmeemmälle jossittelulle jäänyt juurikaan tilaa, mutta kyllähän onnettomuus aina pysäyttää. Siitä, että me selvisimme pelkällä säikähdyksellä, ja lasinsiruilla hiuksissa, olen ikuisesti kiitollinen ja toisaalta todennäköisesti jatkossa katselen autovuokraamoista aina niitä hiukan turvallisempia ja isompia autoja. 
 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappu Tampereella



Tässä pikapostaus Tampereen vapusta 2015. Sää oli ihan kohtalainen; lämpöasteita reilu 10 ja sateilta säästyttiin. Mutta kyllähän sellainen kunnon hellevappukin olisi taas joskus ihan kiva! 

Lähdettiin liikkeelle bussilla ja bussi jätti meidät linja-autoasemalle. Käveltiin sieltä Koskikeskuksen kautta kohti Keskustorin vapputoria. Jotenkin aina mietityttää, että miksi Koskikeskuksessa ei ole koskaan vappuna mitään? Varsinkin kylmempinä vappuina sisätiloissa olisi kiva välillä poiketa. Tänään Koskikeskus oli aivan hiljainen. Keskustorilla tytöt saivat valita vappupallonsa; valinnat olivat pieni Frozen-pallo ja valtava prinsessalinna.

Keskustorin pallomeri
Torin jälkeen käveltiin Tallipihalle lasten vappuun. Esitietojen mukaan luvassa oli myyntipisteitä, pomppulinnaa, kasvomaalausta, Onnenpyörä ja niin edelleen. Tallipiha on aina ollut meille jotenkin ongelmallinen kohde; siitä olisi kiva tykätä, mutta sen suhteen on pitkään ollut vähän sellainen fiilis, että kannattaako sinne kuitenkaan lähteä ja onko tapahtumissa aina vaan sitä samaa. Tänä keväänä kuitenkin löysimme uudelleen Tallipihan kahvilan joka on piristynyt valtavasti takavuosista. Vahdin talon myymälässäkin oli kaikkea kivaa, eivätkä hinnat olleet ihan päättömiä; raaskin keväällä jopa ostaa sieltä itselleni uuden huivin mikä on tällaiselle kirppishaukalle harvinaista. Vappuvisiitillä viihdyttiin nyt reilut puoli tuntia; pyöritettiin onnenpyörää, tytöt osallistuivat Nalle-jumppaan ja minä kiertelin myyntikojut. Ihan kivaa vaihtelua Vapputorille!

Tervetuloa Tallipihalle!

Ahdin Tilan keppihevoset

PikkuLillin lastenvaatteita

Tallimiehen puoti

Kahvilan tarjontaa maaliskuussa

Huivilöytö Vahdin talosta
Tallipihalta lähdimme Patosillan kautta Koskipuistoon katsomaan teekkarikastetta. Meidän pienille tytöille homma on aina yhtä ihmeellistä ja isompi vannoikin useampaan kertaan, että hän ei kyllä ikinä mene tuohon kouluun. Äidin kanssa sitten voikin olla toisin; muutama vuosi sitten hain TTY:n maisterivaiheen opintoihin ja pääsin, mutta jätin paikan vahvistamatta koska aloin odottamaan meidän nuorimmaista. Nyt on kuitenkin taas vähän ajatus alkanut nostamaan päätään, että josko sittenkin vielä… aika näyttää minne tässä päädytään.

Ensimmäinen korillinen koskessa
TTY:n 50-vuotisjuhlapallot, meille mielummin näitä kuin politiikkaa!
Kaupunkikierroksen lopuksi oli Grillin vappulounaan vuoro. Olemme Grillissä vappulounastaneet jo monta vuotta; yleensä vappulounas on takuuvarmasti hyvä ja palvelu pelaa täydessäkin salissa!

Grillin lastenannos

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vinkkejä Espanjaan otetaan vastaan!



Sieltä se kesä taas saapuu, hitaasti mutta varmasti. Koska viime kesän reissu Espanjaan oli niin suuri menestys, otamme uusiksi suunnilleen saman setin –varasimme lomallemme saman asunnon Torreviejasta.

Torreviejan alueella jäi monta asiaa tekemättä ja paikkaa näkemättä, mutta näiden lisäksi ajattelimme nyt tehdä yhden tai kahden yön autoretken jonnekin. Todennäköisesti tulemme pysymään rannikon tuntumassa, koska kesä on kuuma, mutta päiväpyrähdyksiä voidaan sisämaahankin tehdä. Noin viiden tunnin ajomatka Torreviejasta on maksimi. Muutamia ajatuksia jo onkin, mutta ajattelinpa vielä kysellä näinkin suosituksia! Etelään vai pohjoiseen? Missä on parhaat rannat? Missä kauneimmat kaupungit? Granada, Barcelona, Almería, Valencia, Baza, Cuenca, vai joku muu mikä? Olisiko ideoita mielenkiintoisista viinitiloista? Viime kesänä kävimme Jumillassa Casa de la Ermitassa, nyt kiinnostaisi esimerkiksi joku Cava-tila, toisaalta Torresilla olen halunnut käydä aina. Aurinkorannikkoa on koluttu Málagasta länteen, sinne tuski nyt palaamme.

Vinkkejä myös yöpymispaikoista ja aivan erityisistä ravintoloista otetaan  vastaan! Liikumme lasten kanssa, joten liikumme lasten ehdoilla, mutta perheemme on jo aika kokenut reissuporukka joten erityisvaatimuksemme eivät ole kovin kummoisia :)

Alicante Street Scene. Photo by Les Haines, license CC